Mokkapalat (mokkaruudut, suklaaruudut) kahvi- ja kaakaolevitepäällysteinen taikinaleivonnainen. Mokkapalat koristellaan usein strösseleillä tai nonparelleilla.
Valmistusaineet
taikina
200 g
voita (tai margariiniä)
5 dl
vehnäjauhoja
3 dl
sokeria
3 tl
leivinjauhetta
2 tl
vaniljasokeria
3 rkl
kaakaojauhetta (tummaa)
3 kpl
kananmunaa
2 dl
maitoa
kuorrutus
50 g
voita (tai margariiniä)
5 rkl
kahvia (vahvaa)
2 tl
vaniljasokeria
1 rkl
kaakaojauhetta (tummaa)
4 dl
tomusokeria
strösseleitä tai nonparelleja
Valmistusohjeet
Sulata voi tai margariini ja anna hieman jäähtyä.
Sekoita taikinan kuivat aineet (paitsi sokeri) keskenään
Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi.
Sekota vaahtoon kuivat aineet ja maito lisäten niitä vuorotellen.
Lisää taikinaan kuuluva osa sulasta voista tai margariinistä taikinaan.
Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista uunissa 200 C astetta noin 15-20 minuuttia.
Valmistetaan kuorrutus. Sekoita kuorrutuksen muut aineet sulatettuun voihin ja margariiniin.
Levitä kuorrutus juuri uunista otetun kuuman levyn päälle.
Ripottele päälle strösseleitä tai nonparelleja ja leikkaa halutun kokoisiksi palasiksi kuorrutteen jäähdyttyä.
Hyviähän ne oli, mutta siinä vaiheessa kun sanotaan että levitä kuorrutus juuri uunista otetulle levylle, ei toimi.
Kuorrutus valui levyn päältä pois, oli hirvee homma saada se pysymään.

kotikokeille tiedoksi: erittäin hyvää kookoshiutaleiden ja kuohuviinin kanssa (kuohuviiniä ei siis taikinaan,vaan valmiiden palojen kanssa lasista nautittuna)!! suosittelen!! hieroo makunystyröitä!!
joo todella hyviähän ne oli. Ainakin lasten suuhun meni nopeesti ettei mulle ja mun miehelle jääny yhtään:) Suosittele todellakin tätä ohjetta. Kiitos reseptin laittajalle:)
Reseptin lisääjälle näköjään sokeri ei ole kuiva-aine :) Mennyt meidänkin tarkastusseulan läpi :( Päivitin valmistusohjeita. Kiitos hyvistä huomioista.
2. kohdassa sekoita kuivat aineet keskenään. Eikö sokeri ole kuiva-aine? Vai tuleeko ohjeeseen 6dl sokeria?? Miksi tehdä ohjeita ja nähdä niiden nettiin laittamisessa vaivaa jos ne ovat epätarkkoja?? prkl:)
Sokeri sekoitetaan munan kanssa. Mutta hölmökin leipuri tietää että ohje luetaan kertaalleen läpi, sitten tehdään. Ja järki sanoo että kaikki muut kuiva-aineet sekoitetaan keskenään PAITSI sokeri joka sörssitään kananmunan kanssa...
Kommentit
jjees
moi moi moi,oli hyviä,ja kannattaa todellaki tehä:) varmasti teen uudestaan ;)kaverit tuli heti kuokkimaan ja söi varmaan puolet kun oli niin hyviä :D
+ vittu te jotku ootte tyhmii. jopa mä osasin tehä noi ilman sitä että piti miettii kummemmi onko sokeri kuiva-aine -.-
Älä vaa -.-
Kaikki täälon kyl tyhmii et älä vaa
OK
Nam
entajunnu
En oikeen tajunnu.Tuli kokkareista taikinaa.XD
Joten terveisiä vaan
voi olla että on voi olla että ei
taikina ainakin oli todella makoisaa!
kuumalle taikinalla????
Hyviähän ne oli, mutta siinä vaiheessa kun sanotaan että levitä kuorrutus juuri uunista otetulle levylle, ei toimi.
Kuorrutus valui levyn päältä pois, oli hirvee homma saada se pysymään.
kuumalle taikinalla????
Hyviähän ne oli, mutta siinä vaiheessa kun sanotaan että levitä kuorrutus juuri uunista otetulle levylle, ei toimi.
Kuorrutus valui levyn päältä pois, oli hirvee homma saada se pysymään.
kuumalle taikinalla????
Hyviähän ne oli, mutta siinä vaiheessa kun sanotaan että levitä kuorrutus juuri uunista otetulle levylle, ei toimi.
Kuorrutus valui levyn päältä pois, oli hirvee homma saada se pysymään.
voi jumankauta täällä on
voi jumankauta täällä on ääliöö porukkaa
vinkki!
kotikokeille tiedoksi: erittäin hyvää kookoshiutaleiden ja kuohuviinin kanssa (kuohuviiniä ei siis taikinaan,vaan valmiiden palojen kanssa lasista nautittuna)!! suosittelen!! hieroo makunystyröitä!!
entä kookoshiutaleet?!
mitenkä nuo kookoshiutaleet??? laitetaanko kenties taikinaan, vaiko kuohuviiniin??? tä???
Kiitoksia:)
joo todella hyviähän ne oli. Ainakin lasten suuhun meni nopeesti ettei mulle ja mun miehelle jääny yhtään:) Suosittele todellakin tätä ohjetta. Kiitos reseptin laittajalle:)
törö
talipäääät ehkä sokeri pistetää eka kananmunien kans ja sitte MUUT kuivat aineet sekotetaa keskenää..
järjekäyttö sallittu! :)
Valmistusohjeita päivitetty
Reseptin lisääjälle näköjään sokeri ei ole kuiva-aine :) Mennyt meidänkin tarkastusseulan läpi :( Päivitin valmistusohjeita. Kiitos hyvistä huomioista.
meni pilalle
meni pilalle sokerit..ja hemputin 16 sentää ku oli varmaa tunnin uunissa eikä oo kylpsä ei
Delicious :P
Todella makeita ja ihanaisen makuisia :) Suosittelen!!
Eikö sokeri ole kuiva-aine?
2. kohdassa sekoita kuivat aineet keskenään. Eikö sokeri ole kuiva-aine? Vai tuleeko ohjeeseen 6dl sokeria?? Miksi tehdä ohjeita ja nähdä niiden nettiin laittamisessa vaivaa jos ne ovat epätarkkoja?? prkl:)
Mietin samaa!!!
Ihmettelin myös että miten se oikeen menee!!
Järki käteen
Sokeri sekoitetaan munan kanssa. Mutta hölmökin leipuri tietää että ohje luetaan kertaalleen läpi, sitten tehdään. Ja järki sanoo että kaikki muut kuiva-aineet sekoitetaan keskenään PAITSI sokeri joka sörssitään kananmunan kanssa...
moivaan
Samaa mieltä. Ja tuo muuten on hyvä ohje! Tein eilettäin, ja onnistu mainiosti 8D