Pannukakku tarjoillaan esimerkiksi hillon, kermavaahdon, vaahterasiirapin tai sokerin ja kanelin kera. Suomessa pannukakku valmistetaan vehnäjauhoista. Pohjoisamerikassa (Meksiko, Yhdysvallat ja Kanada) ja Australiassa pannukakut valmistetaan yleensä maissijauhosta ja taikina kohotetaan yleensä leivinjauheella tai hiivalla. Joissain maissa on tyypillistä valmistaa perunapannukakkuja (Saksa, Puola). Monissa maissa pannukakut ovat ohuempia mihin Suomessa ollaan totettu sekä pyöreitä. Lisäksi ne valmistetaan paistinpannulle uunin sijaan.
Miettiessä mitä tarjota pannukakun kera, kannattaa olla luova. Mikset kokeilisi esimerkiksi banaaneja, maapähkinävoita, mustikkaa tai vaikka suklaakastiketta pannukakkujen kera. Jäätelö kesäkuumalla on herkullista tuoreen pannukakun kanssa.
Sokerin määrää vähentämällä ja hieman suolan määrää lisäämällä voi tehdä ruokaisampia pannukakkuja ja tarjota niitä esimerkiksi herkullisen juuston, kinkun tai vaikka kalan kera.
Tarinoiden mukaan Tijuanassa Meksikossa keksitty Ceasar salaatti sisältää yleensä romaine salaattia (roomansalaattia), parmesan juustoa, krutonkeja sekä ceasar kastiketta. Salaatista on useita eri versioita, mutta alkuperäinen kastike muodostui sitruunamehun, oliiviöljyn, kananmunan, mustapippurin ja Worcestershire kastikkeen ympärille. Salaatinkastike sisältää usein myös majoneesia, anjovista tai pekonia. Ceasar salaatti tarjoillaan usein kanan, lohen tai katkarapujen kera.
Buñuelot ovat tyypillinen eteläamerikkalainen välipala. Erityisesti monissa maissa, kuten Guatemalassa ne ovat jouluherkku.
Columbialainen versio ei ole tyypillisesti makea. Kuubassa buñuelot muotoillaan rinkelin muotisiksi. Nicaraguassa ne tarjoillaan usein hunajan kanssa.
Tämä resepti esittää guatemalalaisen version missä buñuelot tarjoillaan makean siirapin (piloncillo) kanssa.
Empanada on täytetty leivonnainen. Uskotaan että empanadat ovat peräisin Espanjan Galiciasta alunperin, josta ovat levinneet ympäri maailmaa. Galicialainen empanada (empanada gallega) valmistetaan yleensä kana tai kalatäytteellä. Tyypillisin käytetyistä kaloista Galiciassa on turska. On todettava kuitenkin että täytteitä on lähes yhtä montaa lajia kuin empanadan tekijöitäkin. Vaihtelu on hyvin suuri jo maiden sisällä.
Etelä-Amerikassa täytteet vaihtelevat kanasta ja naudanlihasta (mm. Bolivia), katkarapuihin, juustoon (Brasilia) kautta voimakkaasti maustettuihin kasvis empanadoihin (Jamaicalaiset Jamaican patties).
Empanadat voidaan myös täyttää makealla täytteellä kuten hillolla, kermalla tai hedelmillä (mm. Meksiko). Täytteenä voidaan käyttää myös perunaa, lihan ja riisin kera voimakkaalla kastikkeella höystettynä (mm. Kolumbia).