Vähälaktoosinen

Marjapiirakka

Tällä ohjeella syntyy herkullinen marjapiirakka helposti ja nopeasti niin tuoreista kuin pakastemarjoistakin.

Kana-nuudelikeitto

Laksa on suosittu, mausteinen nuudelikeitto, jota tarjoillaan esimerkiksi Indonesiassa, Kiinassa, Malesiassa, Singaporessa ja Thaimaassa, tosin hieman eri nimisinä versioina. Oheinen kana-nuudelikeiton ohje on helppo ja nopea mukaelma perinteisestä ohjeesta, josta on olemassa lukuisia variaatioita maasta ja alueesta riippuen. Tällä ohjeella valmistettu keitto maistuu varmasti lapsillekin, sillä se ei sisällä chiliä. 

Amerikkalainen omenapiirakka

Amerikkalainen omenapiirakka on klassinen syysherkku, jota Yhdysvalloissa nautitaan myös kiitospäivänä.

Lihapullat

Lihapullat ovat tavallinen ruokalaji milteinpä ympäri maailman. Perusraaka-aineena on tavallisesti jauheliha, mutta lihapullia maustetaan maakohtaisesti esimerkiksi fetajuustolla tai sitruunankuorella. Pienet lihapullat ovat oiva illanistujais- tai noutopöytätarjottava, joka maistuu taatusti kaikenikäisille.

Pyttipannu

Pyttipannu on ruokalaji, joka valmistetaan perinteisesti ruuantähteistä - perusaineiden lisäksi siihen voi lisätä melkein mitä tahansa.

Perunasalaatti

Perunasalaatti on tyypillinen lisäkeruoka etenkin uutena vuotena ja vappuna, mutta se sopii hyvin myös esimerkiksi noutopöytiin ja illanistujaisiin. Perunasalaattia tarjotaan monesti keitettyjen nakkien tai makkaran kaverina.

Munavoi

Munavoi on perinteinen karjalainen levite, jota syödään erityisesti karjalanpiirakoiden päällä. Se kuuluu olennaisena osana karjalaiseen pitopöytään ja sitä kautta itäsuomalaisten juhlien tarjoiluihin. Munavoi on nopea ja helppo valmistaa, ja sen voi tehdä halutessaan hyvissä ajoin etukäteen.

Sinappisilakat

Sinappisilakat ovat herkullinen lisäke erityisesti joulupöytään, mutta myös muihin juhliin - tai miksei arkeenkin. Sinappisilakoiden valmistaminen on vaivatonta, ja ne ovat mainio tuliainen tai ruokalahja kalan ystävälle.

Imelletty perunalaatikko

Imelletty perunalaatikko on perinteinen jouluruoka, tosin Kaakkois-Suomessa sitä syödään ympäri vuoden. Perunalaatikon annetaan imeltyä rauhassa usean tunnin ajan alle 80:ssä asteessa. Laatikko voi olla haasteellista saada imeltymään riittävästi, joten makeutta voi tarvittaessa lisätä vielä ennen paistamista siirapilla tai sokerilla - tämä ei kuitenkaan kuulu perinteiseen tapaan valmistaa laatikko.

Yhdistele sisältöä