Tällä ohjeella syntyy herkullinen marjapiirakka helposti ja nopeasti niin tuoreista kuin pakastemarjoistakin.
Amerikkalainen omenapiirakka on klassinen syysherkku, jota Yhdysvalloissa nautitaan myös kiitospäivänä.
Helppo, nopea ja herkullinen mustikkapiirakka. Vaihtelua saat käyttämällä erilaisia marjoja - kokeile vaikka kuningatarpiirakkaa!
Ruska-ajan Kanapiirakka tulee piirakan väreistä (punaista/keltaista) ja se sopii siksi hyvin tarjottavaksi vaikka syysiltojen istujaisiin. Näiden ainesosien yhdistäminen ei välttämättä ole mikään uusi keksintö, mutta omalla kohdallani kyse oli puhtaasta vahingosta, kun halusin vain käyttää pois jämäaineksia. Minulla ei ollut tuoreita tai pakastevihanneksia yms. minkä vuoksi päädyin käyttämään sipulia "vihreänkorvikkeena", mikä sitten toimikin yllättävän hyvin, makeana osana piirasta. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla lisätä mukaan myös ananasta, koska raikas makeus tasapainottaa hyvin muita suolaisia aineksia.
Myös kanan marinadilla on tässä tapauksessa väliä, en voi taata, että esim. hunajamarinoiduilla suikaleilla tulisi samanlaista makuyhdistelmää kuin tällä mitä itse satuin tekemään, mutta kaikkeahan kannattaa kokeilla.
Suklaakakku, jota voi nauttia hyvällä omatunnolla.
Mokkapalat (mokkaruudut, suklaaruudut) kahvi- ja kaakaolevitepäällysteinen taikinaleivonnainen. Mokkapalat koristellaan usein strösseleillä tai nonparelleilla.
Buñuelot ovat tyypillinen eteläamerikkalainen välipala. Erityisesti monissa maissa, kuten Guatemalassa ne ovat jouluherkku.
Columbialainen versio ei ole tyypillisesti makea. Kuubassa buñuelot muotoillaan rinkelin muotisiksi. Nicaraguassa ne tarjoillaan usein hunajan kanssa.
Tämä resepti esittää guatemalalaisen version missä buñuelot tarjoillaan makean siirapin (piloncillo) kanssa.
Juustotikut ovat helppoja ja nopeita naposteltavia illanistujaisiin.
Empanada on täytetty leivonnainen. Uskotaan että empanadat ovat peräisin Espanjan Galiciasta alunperin, josta ovat levinneet ympäri maailmaa. Galicialainen empanada (empanada gallega) valmistetaan yleensä kana tai kalatäytteellä. Tyypillisin käytetyistä kaloista Galiciassa on turska. On todettava kuitenkin että täytteitä on lähes yhtä montaa lajia kuin empanadan tekijöitäkin. Vaihtelu on hyvin suuri jo maiden sisällä.
Etelä-Amerikassa täytteet vaihtelevat kanasta ja naudanlihasta (mm. Bolivia), katkarapuihin, juustoon (Brasilia) kautta voimakkaasti maustettuihin kasvis empanadoihin (Jamaicalaiset Jamaican patties).
Empanadat voidaan myös täyttää makealla täytteellä kuten hillolla, kermalla tai hedelmillä (mm. Meksiko). Täytteenä voidaan käyttää myös perunaa, lihan ja riisin kera voimakkaalla kastikkeella höystettynä (mm. Kolumbia).