Laiduttaminen - tehokas laihduttaminen - kikat, vinkit, neuvot

Totella tehokas laihduttaminen. Kerätään netin parhaat vinkit siitä miten saa tehokas laihduttaminen tapahtuu tähän, niin löytyvät helposti.

Laihduttaminen on mielestäni _periaatteessa_ helppoa ja yksinkertaista. Sisään vähemmän energiaa kuin mitä kulutat. Käytännössä laihduttaminen on kaikkea muuta kuin helppoa.

Se on arjen pieniä ratkaisuja. Syönkö herkun nyt tai käynkö buffetissa tänään ystävien kanssa? Lähdenkö liikkumaan ulos vai katsonko TV:tä. Ei helppoja valintoja.

Yksi minkä olen huomannut auttavan laihduttamiseen on se, että laihduttaminen aloitetaan ainakin muutaman ystävän kanssa samaan aikaan. Näin on sopiva tukiporukka eikä tarvitse selitellä miksi mennään yhdessä salaatille eikä syödä kermakakkuja tai muita herkkuja. Lisäksi tulee helpommin lähdettyä kotoa hyötyliikunnan pariin, kun on kaveriseuraa. TV:n edessä istuminen ei olekaan enää yhtään niin houkutteleva vaihtoehto. Mielestäni laihduttaminen ja tavoitteellisuus on myös tärkeää. Ei paino putoa itsekseen vaan kyllä se vaatii seurantaa ja itsekuria. Tavoite pitää siintää kokoajan selkeästi mielessä eli pitää olla motivaatiota. Tämä tapahtuu parhaiten kuvittelemalla mielessään laihduttamisen tuloksen eli niinkuin tavoitetilan missä itsensä näkee esim. muutaman kuukauden, puolen vuoden tai vuoden päästä.

Huh tulipa aika pitkä tarina, mutta tässä minun viisi senttiä aiheesta :)

Veden juonti. Se todella

Veden juonti. Se todella toimii. Juo vettä vähän, mutta kokoajan. Pidä mukanasi vesipulloa ja täytä se aina kun lähdet pois kotoa. Tämä kikka toimii satavarmasti. Vesi luo täyteläisen tunteen ja ei tee mieli ruokaa niin usein.
 
Toinen vinkki. Jos tarvitset väkisin jotain naposteltavaa, pidä pussi miniporkkanoita lähettyvillä. Niitä on kiva jäytää ja ovat terveellisiä. Pahin syöpöttelyn huuma menee näin ohi.

Tehokas laihdutus

Veden juonti todellakin toimii. Itse lopetin tupakoinnin myös vähän aikaa sitten ja napostelu on todellakin ongelma. Kädet lähes pakkoliikkeen omaisesti kaipaavat jotain hypisteltävää. Moni sanoo, että tupakoinnin lopettaminen tarkoittaa automaattista painon nousua! Ja minä kun taas yritän laihduttaa. Koville voi ottaa tämä minun laihdutus rupeama, mutta eiköhän se tästä.
 
Minulle itselleni toimii tasan vain yksi vinkki: En pidä paljoa ruokaa jääkaapissa ja kaapeissa. Sen lisäksi menen kauppaan vain ja ainoastaan kylläisenä. Vähenee herkku ja heräteostokset ainakin puoleen!

Tupakoinnin lopettaminen ja laihduttaminen

Tupakoinnin lopettaminen ja laihduttaminen ei kyllä yhteen sopi. Ei tule kun sanomista. Paino nousee väkisin, jos polttamisen lopettaa. Sille et voi kertakaikkiaan mitään.

Tehokas laihduttaminen vaatii työtä ja omistautumista

Oikeasti tehokas laihduttaminen on vähän kuin veisit lapsia jääkiekkoharjoituksiin 7 kertaa viikossa eli joka päivä. Pitää varata aikaa sen toteuttamiseen ja seurantaan. Kun pääsee alkuun, niin se on kuin polkupyörällä ajo. Aluksi hankalaa, myöhemmin helpompaa.

Laihdutusvinkit

Kyllä suosittelen, että luet ihan ensiksi yksinkertaiset laihdutusvinkit osoitteesta http://www.tehokas-laihdutus.info/laihdutusvinkit/
 
Laihduttamiseen muutenkin apua osoitteesta tai esim:
http://www.tehokas-laihdutus.info/
Hyvä apuväline kaloreiden laskemiseen: http://kalorilaskuri.fi/
 
Periaatteessa potentiaalinen idea voisi olla myös kokeilla jotain laihdutusvalmistetta, joka on Suomessa jo yleisessä käytössä. Hyviä vaihtoehtoja esim. sivustolta http://laihdutusvalmisteet.org/

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Allowed HTML tags: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <span>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Vahvistus (roskapostin esto)
Tällä kysymyksellä pyritään estämään roskapostitus. Kiitos.
Voit antaa vastauksen joko numeroina tai kirjaimina