Yhdysvallat
Amerikkalainen omenapiirakka
Kirjoittanut iita 9 Tammikuu, 2011 - 18:49.Amerikkalainen omenapiirakka on klassinen syysherkku, jota Yhdysvalloissa nautitaan myös kiitospäivänä.
Lihapullat
Kirjoittanut iita 1 Tammikuu, 2011 - 17:51.Lihapullat ovat tavallinen ruokalaji milteinpä ympäri maailman. Perusraaka-aineena on tavallisesti jauheliha, mutta lihapullia maustetaan maakohtaisesti esimerkiksi fetajuustolla tai sitruunankuorella. Pienet lihapullat ovat oiva illanistujais- tai noutopöytätarjottava, joka maistuu taatusti kaikenikäisille.
Riisipuuro
Kirjoittanut iita 28 Marraskuu, 2010 - 23:16.Riisipuuro on tukeva aamu- tai iltapala, mutta se sopii pääruuaksikin. Puuro on myös perinteinen jouluruoka, joka nautitaan yleensä jouluaamuna tai jouluaaton lounaaksi. Oheisessa ohjeessa puuro keitetään, mutta sen voi valmistaa myös uunissa. Jätä tällöin vesi pois ja mittaa muut aineet voideltuun vuokaan. Kypsennä 175 asteessa noin puolitoista tuntia. Jos keität puuron, se on helpointa tehdä pinnoitetussa kattilassa. Vähälaktoosisen tai laktoosittoman version saat käyttämällä vähälaktoosista tai laktoositonta maitoa.
Pannukakku
Kirjoittanut luigi 7 Helmikuu, 2008 - 21:37.Pannukakku tarjoillaan esimerkiksi hillon, kermavaahdon, vaahterasiirapin tai sokerin ja kanelin kera. Suomessa pannukakku valmistetaan vehnäjauhoista. Pohjoisamerikassa (Meksiko, Yhdysvallat ja Kanada) ja Australiassa pannukakut valmistetaan yleensä maissijauhosta ja taikina kohotetaan yleensä leivinjauheella tai hiivalla. Joissain maissa on tyypillistä valmistaa perunapannukakkuja (Saksa, Puola). Monissa maissa pannukakut ovat ohuempia mihin Suomessa ollaan totettu sekä pyöreitä. Lisäksi ne valmistetaan paistinpannulle uunin sijaan.
Miettiessä mitä tarjota pannukakun kera, kannattaa olla luova. Mikset kokeilisi esimerkiksi banaaneja, maapähkinävoita, mustikkaa tai vaikka suklaakastiketta pannukakkujen kera. Jäätelö kesäkuumalla on herkullista tuoreen pannukakun kanssa.
Sokerin määrää vähentämällä ja hieman suolan määrää lisäämällä voi tehdä ruokaisampia pannukakkuja ja tarjota niitä esimerkiksi herkullisen juuston, kinkun tai vaikka kalan kera.
Ceasar salaatti
Kirjoittanut luigi 1 Helmikuu, 2008 - 00:20.Tarinoiden mukaan Tijuanassa Meksikossa keksitty Ceasar salaatti sisältää yleensä romaine salaattia (roomansalaattia), parmesan juustoa, krutonkeja sekä ceasar kastiketta. Salaatista on useita eri versioita, mutta alkuperäinen kastike muodostui sitruunamehun, oliiviöljyn, kananmunan, mustapippurin ja Worcestershire kastikkeen ympärille. Salaatinkastike sisältää usein myös majoneesia, anjovista tai pekonia. Ceasar salaatti tarjoillaan usein kanan, lohen tai katkarapujen kera.
Chop suey
Kirjoittanut admin 31 Joulukuu, 2007 - 23:52.Chop suey on länsimaissa hyvin tunnettu kiinalainen tai oikeammin amerikankiinalainen ruoka. Se ei ole lähtöisin Kiinasta vaan Yhdysvalloissa asuvilta amerikankiinalaisilta. Chop suey on ruokalajina varsin yksinkertainen: pannulla kypsennettyä lihaa, kanaa tai katkarapuja sekä kasviksia suurustetussa kastikkeessa. Käytettävät kasvikset ja lihan voi valita jokseenkin vapaasti, joten alla olevaa valmistusainelistaa voi pitää lähinnä ohjeellisena. Chop suey tarjoillaan yleensä riisin kanssa, mutta voit kokeilla tätä myös nuudelien kanssa.
Empanada
Kirjoittanut luigi 9 Joulukuu, 2007 - 15:41.Empanada on täytetty leivonnainen. Uskotaan että empanadat ovat peräisin Espanjan Galiciasta alunperin, josta ovat levinneet ympäri maailmaa. Galicialainen empanada (empanada gallega) valmistetaan yleensä kana tai kalatäytteellä. Tyypillisin käytetyistä kaloista Galiciassa on turska. On todettava kuitenkin että täytteitä on lähes yhtä montaa lajia kuin empanadan tekijöitäkin. Vaihtelu on hyvin suuri jo maiden sisällä.
Etelä-Amerikassa täytteet vaihtelevat kanasta ja naudanlihasta (mm. Bolivia), katkarapuihin, juustoon (Brasilia) kautta voimakkaasti maustettuihin kasvis empanadoihin (Jamaicalaiset Jamaican patties).
Empanadat voidaan myös täyttää makealla täytteellä kuten hillolla, kermalla tai hedelmillä (mm. Meksiko). Täytteenä voidaan käyttää myös perunaa, lihan ja riisin kera voimakkaalla kastikkeella höystettynä (mm. Kolumbia).
Chocolate Brownies
Kirjoittanut luigi 4 Joulukuu, 2007 - 00:14.Erittäin perinteinen amerikkalainen leivonnainen.